tiistai 10. lokakuuta 2017
Syksyn ehostusta ja kampauksia
maanantai 29. toukokuuta 2017
Ehostuskurssi
Päivämeikki
Käytin koko kasvoille neutraaleja värejä. Silmiin laitoin pohjalle vaaleaa beigehtävää väriä, tämän jälkeen hahmottelin banaanivarjostuksen vaaleammalla kylmän ruskealla. Häivytin varjoa ja syvensin sitä tummemmalla, hieman lämpöisemmällä ruskean sävyllä. Lopuksi häivytin kaikki luomivärit nätisti toisiinsa. Käytin näitä sävyjä, sillä kyseessä oli päivämeikki eikä malli toivotut tummia värejä.
Yläluomenrajauksen tein mustalla rajausvärillä ja jatkoin sitä pieneksi siiveksi. Alaluomenrajauksen tein tummimmalla luomivärillä, jota käytin myös yläluomella.
Pohjana käytin kiinteää meikkivoidetta ja silmien alle sinistä taittavaa peitevoidetta. Kiinnitin pohjan värittömällä irtopuuterilla. Meikkivoiteen väri oli sopiva. Poskipunaksi valitsin myös neutraalin korallinsävyisen punan. Se ei ollut liian räikeiä, mutta toi kasvojen muotoa esiin. Malli ei toivonut kulmakarvoihin mitään, joten jätin ne luonnollisiksi.
Päiväjuhlameikki
Pohjaan käytin nestemäistä meikkivoidetta, silmien alle sinistä taittavaa peitevoidetta sekä nestemäistä peitevoidetta, jota lisäsin myös muutamiin virhekohtiin. Pohjan kiinnitin värittömällä irtopuuterilla. Sävyt sopivat hyvin ihoon ja peittävät tarvittavat kohdat.
Kulmakarvat tein anastasia beverly hillsin dip brow pomadella sävyssä ebony. Ne ovat symmetriset eivätkä liian raskaat.
Luomille laitoin valkoista luomiväriä pohjustamaan muita sävyjä. Koko luomelle lisäsin helmiäisen valeeanpunaista sävyä ja aloin hahmottamaan ruskealla banaanivarjostusta. Häivytin varjostusta ja lisäsin siihen hieman mustaa tummentamaan meikkiä ja tuomaan juhlavampaa ilmettä.
Yläluomen rajauksen tein mustalla luomivärillä ja alaluomen rajauksen ruskealla luomivärillä, jota käytin myös yläluomella. Mallilla oli ripsienpidennykset, joten niille ei tehty mitään. Sävyt sopivat mallille ja tuovat silmän muodon hyvin esille, rajaukset tuovat tummuutta ripsirajaan mutteäa eivät vie huomiota itseensä.
Poskille laitoin sekoituksen mattaista ja helmiäistä vaaleanpunertavaa poskipunan sekoitusta. Puna tuo sopivasti väriä kasvoille ja tuo muotoa esille.
Huulet rajasin vaalealla huultenrajauskynällä ja huulipunana käytin punertavaa mattaista punaa, sekä lisäsin valkoista helmiäispunaa huulten keskiosaan. Ylähuulenrajaus on hieman epäsymmetrinen, mutta väri sopii niin mallille kuin meikin kokonaisuuteen.
maanantai 6. helmikuuta 2017
Tatuointi 3.2. 2017
-Roosa